Rahansiirto ulkomaille. Varat luovutettu väärälle vastaanottajalle.

Vaatimukset

K vaatii maksamaan menetetyn rahasumman 2 000 euroa sekä lähetyksestä perityn 77 euron palvelumaksun.

K toteaa, että tapahtumien kulku käy ilmi 16.2.2004 tehdystä rikosilmoituksessa. Rikosilmoituksen sisältö on seuraava:

K valmisteli Internetin kautta autokauppaa ja oli sähköpostilla yhteydessä myyjään. Myyjän kanssa päästiin yhteisymmärrykseen hinnasta ja myyjä ehdotti, että K lähettää ulkomaille omiin nimiinsä rahaa EH:n kautta ja suorittaa auton varauksen niin, että lähettää myyjälle kopion rahansiirtokuitista tositteeksi siitä, että hän on todella tulossa autoa hakemaan. K kertoi EH:n toimipisteen virkailijalle aikovansa lähettää auton myyjälle kopion rahansiirtokuitista. Virkailija ihmetteli asiaa, mutta ei todennut sen olevan ohjeiden vastaista tai suositellut, että kuittia ei lähetettäisi sähköpostilla. Ennen kuitin lähettämistä K ja NN tutustuivat vielä sopimusehtoihin, joissa ei kielletä kuitin tietojen siirtämistä. K tulkitsi virkailijalta saamiensa ohjeiden ja sopimusehtojen pohjalta, että kyseessä on tilanne, jossa kuitin tiedot vastaavat ei salattavaksi tarkoitettuja tilitietoja. Kyseessä on siis henkilökohtainen tilinumero/siirtonumero ja vastaanottajan tulee todistaa henkilöllisyys voimassa olevalla virallisella henkilöllisyystodistuksella. Tätä tulkintaa vahvisti se, että EH:n toimipisteen virkailijalle oli kerrottu, että kuitti lähetetään vastaanottajalle eikä tämä pitänyt sitä ohjeiden vastaisena.

K toteaa myös, ettei EH:n sopimusehdoissa ole mainintaa siitä, milloin vastuu siirtyy kuluttajalle eli millä riskillä kuluttaja toimii. Yhtiön sopimusehdot ja käytännöt mahdollistavat systemaattisen huijauskäytännön, josta kuluttajalla ei ole riittäviä tietoja.

EH on vastuussa epäonnistuneesta rahansiirrosta sillä perusteella, että se on antanut K:lle väärää tietoa siitä, mitä informaatiota voi luovuttaa eteenpäin. Vastuu syntyy myös sen perusteella, että yhtiön edustaja on luovuttanut varat väärälle henkilölle väärää ja yksilöimätöntä henkilötodistusta vastaan ja rahanluovutuksen yksilöivä asiapaperi on puutteellisesti täytetty.

Vastaus

EH ilmoittaa, että voidakseen nostaa rahat vastaanottajan on esitettävä voimassa oleva henkilöllisyystodistus sekä tiedettävä lähettäjän nimi, mistä rahat on lähetetty sekä mikä summa on lähetetty.

Tässä tapauksessa henkilö, joka on rahat nostanut, on saanut sitä varten tarvittavat tiedot ja esittänyt henkilöllisyystodistuksen. Kyseessä on normaali maksutapahtuma eikä siinä ole tapahtunut virhettä. K on joutunut petoksen uhriksi. Hän on itse myötävaikuttanut tapahtumaan antamalla maksua koskevat tiedot henkilölle, joka ei vielä silloin ollut oikeutettu rahoihin.

Tieto siitä, että rahansiirtoa koskevan kuitin lähettäminen vastaanottajalle ei ole sääntöjen vastaista, on oikea. K:n tapauksessa ongelma on se, että hän antoi tiedot henkilölle, joka ei ollut oikeutettu nostamaan varoja.

EH viittaa Ruotsissa ARN:ssä (Almänna reklamationsnämden) ratkaistuun vastaavaan tapaukseen, jossa yhtiön ei katsottu olevan korvausvelvollinen.

Ratkaisu

K on vaatinut EH:a korvaamaan 2 000 euron rahasumman, jonka hän on menettänyt yhtiön edustajan luovutettua hänelle osoitetun rahalähetyksen väärälle henkilölle. Vaatimustaan K perustelee kahdella seikalla. Hänen mukaansa yhtiön toimipisteestä on annettu hänelle virheellistä tietoa maksutietojen luovuttamisesta eteenpäin. Lisäksi varat on luovutettu henkilölle, joka on esittänyt väärän henkilöllisyystodistuksen, jota ei ole yksilöity rahanluovutusta koskevaan asiakirjaan.

Lautakunta pitää asianosaisten kertomusten perusteella ilmeisenä, että K:lle on EH:n toimipisteestä kerrottu, että maksua koskevien tietojen luovuttamiseen vastaanottajalle ei ole estettä. Epäselväksi on sen sijaan jäänyt, onko K tiedustellut myös sitä, voidaanko maksua koskevia tietoja luovuttaa myös ulkopuolisille, kuten auton myyjälle.

Rahansiirtoa koskevien tietojen antamiseen ulkopuoliselle liittyy mahdollisuus väärinkäytöksiin. Kyseessä on riski, joka on rahansiirtopalluita tarjoavan yrityksen tiedossa ja josta sillä on velvollisuus varoittaa asiakkaitaan. Lautakunta ei pidä yrityksen neuvontavelvollisuutta kuitenkaan niin laajana, että väärinkäytösmahdollisuudesta pitäisi kertoa oma-aloitteisesti esimerkiksi sopimusehdoissa, vaan riittävää on, että kuluttajaa varoitetaan hänen nimenomaisesti asiaa tiedustellessaan tai muusta erityisestä syystä.

Jos K on keskustellut tietojen luovuttamisesta muulle henkilölle kuin maksun vastaanottajalle, EH:n olisi pitänyt varoittaa häntä tähän liittyvästä väärinkäytöksen mahdollisuudesta. Lautakunta ei voi kuulla todistajia eikä asianosaisia todistelutarkoituksessa eikä siten käytettävissään olevin keinoin selvittää osapuolten välillä käydyn keskustelun sisältöä. Tämän vuoksi lautakunta ei voi ottaa kantaa siihen, onko EH:lla vastuuta vahingosta sen perusteella, että se ei ole K:n sitä tiedustellessa varoittanut riskistä, joka liittyy tietojen antamiseen ulkopuoliselle taholle.

Lautakunnalle on esitetty jäljennös varojen luovuttamisen yhteydessä laaditusta asiakirjasta. Siihen on merkitty henkilöllisyysasiakirjan numero, minkä lautakunta katsoo osoittavan, että varat nostanut henkilö on esittänyt henkilöllisyystodistuksen, vaikka asiakirjaan ei olekaan merkitty, onko kyseessä ollut passi, ajokortti vai muu henkilöllisyystodistus. Vastaanottaja on myös kyennyt antamaan maksun yksilöintiin tarvittavat tiedot. Asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene, että EH olisi laiminlyönyt velvollisuuttaan varmistua maksun vastaanottajan henkilöllisyydestä tai menetellyt muutoinkaan huolimattomasti varoja maksaessaan.

Edellä esitetyn perusteella lautakunta katsoo, ettei EH ole velvollinen maksamaan K:lle tämän menettämää rahasummaa.