KÄYTETYN HENKILÖAUTON KAUPPA. ETÄMYYNTI. KAUPAN PURKAMISESTA TEHTY SOPIMUS.

Vaatimukset

K vaatii kaupan purkamista sekä 2 500 euroa välirahan palautusta. Lisäksi K vaatii 155 euron korvausta autojunan lippukuluista sekä 114 euron korvausta lentolipun ja 130 euron korvausta polttoainekustannusten vuoksi. K vaatii niin ikään vaihtoautona luovutetun auton palauttamista.

K:n mukaan auton kunto ja varustelu ei vastannut myyjän antamia tietoja. K on toimittanut lautakunnalle ulkopuolisen korjaamon 9.12.2012 päivätyn tarkistusraportin auton vioista. Autokauppa tehtiin sähköpostitse 4.12.2012 ja auto toimitettiin ostajalle autojunalla. K:n mielestä kyse on etämyynnistä. Kun auton puutteellinen kunto ja varustepuutteet havaittiin autoa 7.12.2012 noudettaessa, kaupan purkuvaatimus esitettiin 9.12.2012. Myyjä hyväksyi alun perin kaupan purkamisen 10.12.2012, jolloin auton palauttamisesta mahdollisimman pian sovittiin. Auton olisi ensimmäisen kerran saanut autojunaan 22.12.2012, mutta Vantaalla asuva henkilö saatiin kuljettamaan auto 18.12.2012. K huomauttaa, että Vantaan ja Sodankylän välinen matka on noin 900 kilometriä. EH perui kuitenkin kaupan purkamisen yksipuolisesti sähköpostilla 17.12.2012. Lautakunnalle toimitetun sähköpostiviestin mukaan se on lähetetty kello 23:11. K toteaa, ettei hän tiennyt kyseisestä viestistä mitään ollessaan seuraavana aamuna viemässä autoa lentokentälle, jonne henkilö, joka oli lupautunut ajamaan auton takaisin myyjälle, oli saapumassa. Matkalla lentokentälle hän sai myyjältä tekstiviestin, jossa myyjä ilmoitti edellä mainitusta sähköpostiviestistä sekä kehotuksen olla palauttamatta autoa. Auto lähti kuitenkin myyjälle sopimuksen mukaisesti 18.12.2012. Myyjän hyväksymän kaupan purkamisen ja auton palauttamisen välinen aika oli kahdeksan vuorokautta. K huomauttaa, että myyjä ei ottanut missään vaiheessa itse yhteyttä auton palauttamisesta, vaikka asia oli laitettu vireille hyvissä ajoin. K pitää myyjän yksipuolisesti tekemää kaupan purkamisen epäämistä kohtuuttomana. Lisäksi K katsoo, että myyjän tulee palauttaa väliraha ja korvata asiasta aiheutuneet kustannukset unohtamatta vaihtoautona luovutetun auton palauttamista. K ei hyväksy EH:n sovintoesitystä.

Vastaus

EH:n mukaan kaupan kohteena ollut auto on ollut yksityishenkilön omaisuutta, ja se on ollut internetsivuilla ainoastaan myyntitilissä. Yksityishenkilöiden väliset kaupat eivät kuulu kuluttajansuojalain piiriin. Auto on ollut kokeiltavissa ja tutkittavissa autokaupalle tavanomaiseen tapaan, ja se on toimitettu ostajalle junalla vain ostajan intressien vuoksi. EH painottaa, ettei myyjän pääasiallisena tai edes osittaisena tavoitteena ole ollut sopimuksen/kaupan tekeminen etäviestimen avulla, joten kyse ei ole ollut etämyynnistä.

EH myöntää, että auton myynti-ilmoituksessa on mainittu myyjän virheen vuoksi siitä puuttunut lohkolämmitin. Sen sijaan toisia renkaita ei ole luvattu myynti-ilmoituksessa, joskin ne luvattiin mukaan sähköpostikeskustelussa. Vararengasta ei kuitenkaan luvattu, eikä sitä ole mainittu myynti-ilmoituksessa. Tältä osin kyse on myös asiasta, joka ostajan tulee tarkastaa.

EH:n mukaan polttoainesuihkujen vuotaminen ei ole tavatonta, kun otetaan huomioon auton ikä. Kyseinen vika on lisäksi ainoastaan oletus. Keskuslukituksen, sähköikkunoiden ja sisävalokytkimen sekä käsijarrun vikoja on puolestaan liioiteltu. Renkaat eivät olleet hyvät, mutta ne olivat määräysten mukaiset. Auto ei myöskään ollut erityisen ruostunut, vaan ikäisekseen jopa keskitasoa ruosteettomampi. EH olettaa, että virheetöntä/viatonta yli kymmenen vuotta vanhaa autoa etsivä henkilö käy tutustumassa autoon henkilökohtaisesti, eikä osta autoa sitä näkemättä ja testaamatta. EH kiistää kaupan purkuvaatimuksen edellä esitetyn perusteella. EH tarjoaa kuitenkin sovintotarjouksenaan toisten renkaiden toimittamista ja lohkolämmittimen asentamista. EH tarjoaa vaihtoehtoisena sovintotarjouksena auton palautumista takaisin sekä 1 000 euron osuuden palauttamista välirahasta.

Ratkaisun perustelut

K ja EH ovat eri mieltä siitä, onko K:lla oikeus purkaa/perua EH:n kanssa joulukuussa sähköpostin välityksellä tehty käytetyn auton kauppa. EH on vedonnut siihen, että auton tosiasiallinen myyjä on ollut yksityishenkilö ja auto on ollut tämän vuoksi EH:n internet-sivuilla ainoastaan myyntitilissä. EH on niin ikään vedonnut siihen, ettei kyse ole ollut etämyynnistä. Asiassa on kysymys myös siitä, mikä merkitys on osapuolten kaupan purkamisesta tekemällä sopimuksella sekä siitä, onko myyjällä ollut perusteita sittemmin vetäytyä kyseisestä sopimuksesta.

Kuluttajariitalautakunnalle esitetystä auton myynti-ilmoituksen jäljennöksestä ei ilmene, että auton myyjä olisi ollut yksityishenkilö. EH ei ole esittänyt oman kertomuksensa tueksi näyttöä siitä, että kyse olisi ollut vain myyntitilissä olevasta autosta tai että tällaisesta seikasta olisi ylipäänsä kerrottu ostajalle kauppaa tehtäessä. Kauppaan on lisäksi sitä koskevan maksukuitin tietojen perusteella sisältynyt K:n EH:lle luovuttama vaihtoauto, ja lautakunta pitää varsin epätodennäköisenä, että yksityinen autoa myyvä henkilö olisi ottanut vastaan vaihtoauton kyseisessä kaupassa. Kauppaan sisältyvää välirahaa ja auton toimituskustannuksia koskevassa maksukuitissa maksun vastaanottajaksi on merkitty JV, ja EH:n K:lle 10.12.2012 lähettämän sähköpostin lopussa on merkintä "Terv. J.V.". Lautakunnan käsityksen mukaan kyseinen merkintä viittaa siihen, että maksun vastaanottaja on sama henkilö kuin 10.12.2012 lähetetyn sähköpostin lähettäjä. Kyseinen sähköpostiviesti on lähetetty EH:n sähköpostiosoitteesta, eikä mikään osapuolten välisessä sähköpostikirjeenvaihdossa tai kaupantekoa koskevissa muissa olosuhteissa viittaa siihen, ettei EH olisi auton tosiasiallinen myyjä. EH on alun perin 10.12.2012 lähettämässään sähköpostiviestissä suostunut kaupan purkamiseen. Lautakunnan käsityksen mukaan ainoastaan auton tosiasiallinen myyjä on voinut purkaa kaupan. Lautakunnan käsityksen mukaan edellä esitetyt seikat viittaavat siihen, että kyse on ollut nimenomaan elinkeinonharjoittajan asemassa olevan myyjän ja yksityishenkilön välisestä kaupasta.

Seuraavaksi lautakunta arvioi, onko kysymys ollut kuluttajansuojalain 6 luvun etämyyntisäännösten piiriin kuuluvasta kaupasta.

Kuluttajansuojalain 6 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan etämyynnillä tar-koitetaan tässä luvussa kulutushyödykkeen tarjoamista kuluttajalle elinkeinonharjoittajan järjestämän sellaisen etätarjontamenetelmän avulla, jossa sopimuksen tekemiseen ja sitä edeltävään markkinointiin käytetään yksinomaan yhtä tai useampaa etäviestintä.

Kuluttajansuojalain esitöiden (HE 79/2000) mukaan etämyynnille on ominaista se, että sopimuksen tekemiseen käytetään yhtä tai useampaa etäviestintä. Osapuolten on saavutettava yksimielisyys sekä sopimukseen sitoutumisesta että sopimuksen sisällöstä tapaamatta toisiaan henkilökohtaisesti. Lisäksi edellytetään, että myös sopimuksen tekemistä edeltävät toimenpiteet, kuten hyödykkeiden tarjonta ja muu markkinointi tehdään etäviestimillä.

Kyseisen hallituksen esityksen mukaan etämyyntiä koskeva sääntely ei koske satunnaisia etämyyntisopimuksia esimerkiksi niin, että kuluttaja soittaa liikkeeseen ja pyytää toimittamaan tuotteita kotiinsa. Jos ostajalla on tilaisuus henkilökohtaisesti neuvotella myyjän kanssa jossakin vaiheessa ennen sopimuksen päättämistä, etämyyntisäännöksiä ei sovelleta.

Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että mainitussa pykälässä tarkoitetulle etämyynnille on ominaista se, että elinkeinonharjoittaja on järjestänyt toimintansa tai osan siitä etäsopimusten tekemistä silmällä pitäen. Tällaisesta järjestelystä on kysymys, jos elinkeinonharjoittaja on varautunut vastaanottamaan etäviestimellä markkinoitujen tuotteidensa tilauksia niin ikään etäviestimellä ja toimittamaan tilatut tuotteet kuluttajille. Tyypillisiä etämyyntitapoja ovat postimyynti, puhelinmyynti, television ostoskanavat ja sähköinen verkkokauppa.

Tässä tapauksessa kauppa on tehty internetissä julkaistun myynti-ilmoituksen perusteella puhelimitse ja auto on toimitettu autojunalla ostajalle. Osapuolilla ei ilmeisesti ole missään vaiheessa kaupantekoa ollut tarkoitus tavata henkilökohtaisesti, ja sekä auton markkinointi että sopimusta edeltävät toimenpiteet on tässä tapauksessa tehty yksinomaan etäviestintä käyttäen. Myös myyjän toimipaikka sekä ostajan asuinpaikka ja näiden välinen huomattava etäisyys tukevat väitettä siitä, että kauppa on ollut tarkoitus tehdä nimenomaan etämyyntinä, eikä ostajalla ole kyseinen etäisyys huomioon ottaen tosiasiallisesti ollut kohtuullista mahdollisuutta neuvotella myyjän kanssa henkilökohtaisesti. Myyjäliikkeen mu-kaan sen myyjän pääasiallisena tai edes osittaisena tavoitteena ei ole ollut sopimuksen/kaupan tekeminen etäviestimen avulla, joten kyse ei ole ollut etämyynnistä.

Vaikka puheena olevan kauppatapahtuman kaikki vaiheet näyttävät täyttävän kuluttajansuojalain 6 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun etämyynnin tunnusmerkit, on asiassa jäänyt selvittämättä, että myyjäliikkeen toiminta tai edes osa siitä olisi järjestetty lain esitöissä tarkoitetulla tavalla etäsopimusten tekemistä silmällä pitäen.

Lisäksi lautakunta toteaa, ettei auto kuulu tavanomaisiin etämyyntinä tarjottaviin kulutushyödykkeisiin. Toisin sanoen vaikka autojen markkinointi tapahtuukin nykyään varsin yleisesti etäviestimien välityksellä, ei lautakunnan tietämyksen mukaan alalla ole juuri liikkeitä, joiden toiminta olisi järjestetty edes osittain etäsopimusten tekemistä silmällä pitäen. Lautakunnan näkemyksen mukaan tähän vaikuttavat muun muassa käytettyjen autojen kohdalla jokaisen tuotteen yksilöllisyys. Lisäksi auton toimittaminen asiakkaalle asettaa myyjälle sellaisia vaatimuksia, joita tyypillisesti etäkauppana myytävillä, esimerkiksi postin välityksellä toimitettavilla hyödykkeillä ei ole.

Edellä kerrottujen syiden perusteella lautakunta katsoo jääneen selvittämättä, että puheena olevassa kauppatapahtumassa olisi ollut kysymys kuluttajansuojalain 6 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta etämyynnistä.

K on vedonnut auton puutteellinen kuntoon sekä varustepuutteisiin, joiden vuoksi hän on esittänyt myyjälle vaatimuksen kaupan purkamisesta. Myyjä myöntää, että auton myynti-ilmoituksessa on mainittu lohkolämmitin, jota autossa ei kuitenkaan ollut. Lautakunta toteaa, että lohkolämmittimen osalta autossa onkin katsottava olleen kuluttajansuojalain 5 luvun 14 §:n 1 kohdassa tarkoitettu tiedonantovirhe. Muilta osin auton virheellisyyden arviointia vaikeuttaa se, ettei lautakunnalle ole selvitetty puheena olevan auton arvoa kaupassa, jossa K on antanut vaihdossa vanhan autonsa. Tiedossa on siten ainoastaan K:n maksettavaksi tullut 2 500 euron väliraha. Lautakunta katsoo, ettei ainakaan pelkästään lohkolämmittimen puuttuminen muodosta sellaista virhettä, että K:lle olisi sen perusteella syntynyt oikeus kuluttajansuojalain 5 luvun 19 §:ssä tar-koitettuun kaupan purkuun. Sen osalta hänellä olisi ollut oikeus ainoastaan saman pykälän mukaiseen hinnanalennukseen.

K on esittänyt kaupan purkuvaatimuksen myyjälle 9.12.2012, kaksi päivää sen jälkeen kun auto on toimitettu hänelle. Lautakunta katsoo myyjän suostuneen kaupan purkamiseen 10.12.2012. Sittemmin liike on kuitenkin kieltäytynyt kaupan purkamisesta K:lle 17.12.2012 kello 23:11 lähettämässään sähköpostiviestissä. K kertoo saaneensa tiedon kyseisestä viestistä ja sen sisällöstä vasta seuraavana aamuna myyjän lähettämällä tekstiviestillä. K:n mukaan hän oli tuolloin viemässä autoa lentokentälle, jonne oli saapumassa hänen tuttavansa, joka oli luvannut ajaa auton takaisin myyjälle. Lautakunta pitää uskottavana K:n kertomusta auton palauttamiseen liittyvistä järjestelyistä ja siitä, milloin auto on ensimmäisen kerran voitu palauttaa myyjälle. EH ei ole kiistänyt väitettä siitä, että auto on palautettu 18.12.2012. Lautakunta katsoo edellä esitetyn perusteella, että osapuolet ovat siis sopineet kaupan purkamisesta, minkä jälkeen K on ryhtynyt asianmukaisiin järjestelyihin auton palauttamiseksi myyjälle. Lautakunnan mielestä myyjä ei ole esittänyt riittäviä perusteita kaupan purkamista koskevasta sopimuksesta peräytymiselleen tilanteessa, jossa K on jo saanut järjestettyä auton palautuksen.

Näin ollen lautakunta katsoo osapuolten kaupan purkamisesta tekemän sopimuksen sitovaksi. K on toiminut sopimuksen mukaisesti ja palauttanut auton asianmukaisesti myyjälle.

Näin ollen myyjäliikkeen tulee palauttaa K:lle hänen vaatimuksensa mukaisesti kaupasta maksettu 2 500 euron väliraha. Lisäksi liikkeen tulee palauttaa K:lle hänen vaihtoautona luovuttamansa auto, tai mikäli se ei enää ole mahdollista, vaihtoautosta hyvitetty euromäärä. Mikäli vaihtoauto on vielä palautettavissa, osapuolten on sovittava palautuksen tapa. Koska palautus perustuu osapuolten tekemään purkusopimukseen, palautuskustannuksista vastaa K. Lautakunta toteaa vielä, että koska kauppa on purettu, K:lla ei ole oikeutta saada edellä todetun tiedonantovirheen perusteella hyvitystä myyjältä.

K on vaatinut 155 euron korvausta autojunan lippukuluista, 114 euron korvausta lentolipusta ja 130 euron korvausta polttoainekustannusten vuoksi. Lautakunta toteaa, ettei myyjäliike ole suostuessaan ja sopiessaan kaupan purkamisesta kuitenkaan lupautunut maksamaan auton kuljetukseen ja palautukseen liittyneitä kustannuksia. Koska asiassa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella kyseiset kustannukset kuuluisivat myyjän maksettavaksi, lautakunta katsoo, että kulut jäävät K:n vastuulle.

Suositus

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että EH palauttaa K:lle kauppaan sisältyneen 2 500 euron välirahan sekä palauttaa K:n vaihtoautona luovuttaman auton. Osapuolten on tällöin sovittava siitä miten auton palautus suoritetaan. Palautuskustannukset kuuluvat K:n vastuulle. Jos vaihtoauton palautus ei ole enää mahdollista, EH:n tulee maksaa rahallisena suorituksena vaihtoautosta euromääräisesti kauppaa tehtäessä hyvitetty summa.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.

Eriävä mielipide

Katson, että asia olisi pitänyt ratkaista seuraavasti:

Kauppa on tehty internetissä julkaistun myynti-ilmoituksen perusteella puhelimitse ja auto on toimitettu autojunalla ostajalle. Osapuolilla ei ilmeisesti ole missään vaiheessa kaupantekoa ollut tarkoitus tavata henkilökohtaisesti, ja sekä auton markkinointi että sopimusta edeltävät toimenpiteet on tehty yksinomaan etäviestintä käyttäen. Myös myyjän toimipaikka sekä ostajan asuinpaikka ja näiden välinen huomattava etäisyys tukevat väitettä siitä, että kauppa on ollut tarkoitus tehdä nimenomaan etämyyntinä, eikä ostajalla ole kyseinen etäisyys huomioon ottaen tosiasiallisesti ollut kohtuullista mahdollisuutta neuvotella myyjän kanssa henkilökohtaisesti. Arvioin edellä esitettyjä seikat huomioon ottaen asiaa kokonaisuutena, ja katson, että osapuolten tarkoituksena on tässä tapauksessa ollut nimenomaan sopia kaupasta yksinomaan etäviestimiä käyttäen, eikä osapuolilla ole missään vaiheessa ollut tarkoitusta tavata henkilökohtaisesti. Sillä, että auto olisi sinänsä ollut nähtävissä tai tutkittavissa myyjän toimipisteessä, ei käsitykseni mukaan ole ollut nyt kyseessä olevan kauppatapahtuman arvioinnin kannalta merkitystä. Näin ollen kyse on ollut etämyyntisäännösten piiriin kuuluvasta kaupasta. Ostajan oikeus kaupan purkamiseen määräytyy siten kuluttajansuojalain 6 luvun 15 §:n 1 momentin mukaisesti.

Auto on toimitettu K:lle autojunalla 7.12.2012, ja kaupan purkuvaatimus on esitetty myyjälle 9.12.2012. Kaupan purkuvaatimus on esitetty 14 vuorokauden määräajassa, ja myyjä on alun perin suostunut kaupan purkamiseen 10.12.2012. EH on sittemmin kieltäytynyt kaupan purkamisesta 17.12.2012 K:lle lähettämässään sähköpostiviestissä. Pidän uskottavana K:n kertomusta auton palauttamiseen liittyvistä järjestelyistä ja siitä, milloin auto on ensimmäisen kerran voitu palauttaa myyjälle. EH ei ole kiistänyt väitettä siitä, että auto on palautettu 18.12.2012, joten myös auton palautus on tapahtunut 14 vuorokauden kuluessa, eikä palautusaika ole ollut kohtuuttoman pitkä. Totean edellä esitetyn perusteella, että K:lla on ollut oikeus purkaa kauppa kuluttajansuojalain 6 luvun 15 §:n 1 mo-mentin mukaisesti.

Kuluttajansuojalain 6 luvun 17 §:n 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 vuorokauden kuluttua tavaran tai suorituksen takaisin saatuaan palautettava, mitä hinnasta on maksettu, sekä korvattava kuluttajalle palauttamisesta aiheutuneet kulut, jos tavara tai suoritus voidaan palauttaa tavanomaisella tavalla postitse.

Kuluttajansuojalain esitöiden (HE 79/2000) mukaan elinkeinonharjoitta-jan korvausvastuu koskee kuitenkin vain sellaista tavaraa tai suoritusta, joka voidaan palauttaa tavanomaisella tavalla postitse. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei palautettava hyödyke kokonsa tai painonsa takia edellytä postin erilliskäsittelyä eikä muutakaan erityiskuljetusta, vaan paketti voidaan jättää suoraan ja sellaisenaan postitoimipaikkaan vastaanottajalle toimitettavaksi.

Katson kuluttajansuojalain 6 luvun 17 §:n 2 momentin mukaisesti, että EH:n tulee palauttaa K:lle autosta maksettu 2 500 euron väliraha, vaihto-autona luovutettu auto tai jos tämä ei ole enää mahdollista, vaihtoautosta hyvitetty euromääräinen maksusuoritus sekä auton toimittamisesta aiheutuneet 155 euron kustannukset.

K on vaatinut auton palauttamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamista.

Autoa ei voida palauttaa kokonsa ja painonsa vuoksi tavanomaisella tavalla postitse, vaan sen toimittaminen Sodankylästä Etelä-Suomeen vaatii erityisiä järjestelyitä. Autoa ei myöskään voida jättää suoraan ja sellaisenaan postitoimipaikkaan tai muulla vastaavalla tavalla vastaanottajalle toimitettavaksi, vaan sen säilytys ja kuljetus voi tältäkin osin vaatia erityisiä järjestelyjä. Katson tämän sekä kuluttajansuojalain esitöistä ilmenevien periaatteiden mukaisesti, että auton palautuskustannukset jäävät K:n vastuulle.