PERINTÄ. OMIEN SAATAVIEN PERINTÄ. TODELLISET PERINTÄKULUT. HYVÄ PERINTÄTAPA.

Vaatimukset TR vaatii, että perintäkuluista hyvitetään kunkin kolmen luottosopimuksen osalta 218 euroa, yhteensä 654 euroa. Lisäksi hän vaatii 1 000 euron korvausta perintätoimiston välinpitämättömästä menettelystä ja taloudellisen tuhon aiheuttamisesta.

TR on nostanut rahoitusyhtiöltä uutta lainaa maksaakseen vanhan lainan pois. Ensimmäisestä maksuvaatimuksesta on vaadittu 24 euron kulu ja seuraavasta 12 euroa tai 18 euroa. Kysymys on velkojan kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluvasta perintätoiminnan harjoittajasta, joka voi omien saatavien perinnässä veloittaa maksuvaatimuksesta enintään 5 euroa. Rahoitusyhtiö ei vastannut asiaa koskeviin huomautuksiin. Perintää jatkettiin ilman asian selvittämistä ja TR:lle aiheutui maksuhäiriömerkintä. Rahoitusyhtiön olisi pitänyt poistaa merkintä oma-aloitteisesti.

Rahoitusyhtiö on markkinoinut perinnän yhteydessä uutta luottoa, vaikka perintään ei saisi yhdistää myynninedistämistä.

Virheellisiä perintäkuluja on veloitettu muiltakin asiakkailta. TR vaatii, että asia oikaistaan jokaisen väärin laskutetun asiakkaan osalta.

Vastaus Rahoitusyhtiö toteaa perivänsä vain omia saataviaan. Vaatimukset perustuvat saatavien perinnästä annetun lain 10 §:ään. Perintätoimet ovat olleet tarkoituksenmukaisia ja niiden kulut kohtuullisia, joten perintäkulut tulee korvata rahoitusyhtiölle kokonaisuudessaan.

Yhtiö on käyttänyt oman CRM-järjestelmän tuottamiseen arviolta miljoona euroa. Järjestelmän olennainen osa on perintätoimien, kuten maksuohjelmien, toteuttaminen ja näiden käsittely oikein kirjanpidossa IFRS:n edellyttämän todellisen koron määräytymisperiaatteiden mukaisesti. Tämän lisäksi perintään liittyvät toiminnot ovat jatkuvasti lisäkehitystyön alla lakimuutosten, kuluttajaviranomaisten ja käräjäoikeuksien ohjeistuksen mukaisesti.

Perintää palvelevat rajapintaratkaisut muun muassa postin ja Santra-järjestelmän kanssa on myös toteutettu. Näiden kustannukset nousevat kymmeniin, jos eivät jopa sataan tuhanteen euroon vuosien 2012–2015 aikana. Yhtiössä työskentelee 15 henkilöä, jotka hoitavat back office -toimien lisäksi perintää ja takaavat, että asiakkailla on kaikissa tilanteissa mahdollisuus puhelinyhteydenottoon. Kun lasketaan perinnästä aiheutuvia todellisia kustannuksia, edellä olevat kustannukset tulee ottaa huomioon yksittäisten kirjeiden lähettämisestä aiheutuvien kulujen lisäksi.

Laissa maksuvaatimusten kulujen enimmäismääriksi on määritelty 14/24/50 euroa. On selvää, että lainsäätäjä on katsonut kyseisten summien olevan kohtuulliset riippumatta siitä, kuinka paljon voittomarginaalia perintätoimistolle kertyy. Laissa määriteltyjen enimmäismäärien alittavia, todellisiin kuluihin perustuvia vaatimuksia ei voida katsoa kohtuuttomiksi. Rahoitusyhtiön volyymit ovat pienempiä ja järjestelmä tehottomampi kuin perintätoimistoilla, joten yhtiön todelliset kulut asiakasta kohden nousevat perintätoimistojen kuluja korkeammiksi. Asiakkailta vaaditut kulut alittavat kuitenkin perintätoimistoille säädetyt enimmäismäärät.

Rahoitusyhtiö on ehdottanut TR:lle asian sopimista siten, että perintäkuluista hyvitetään 223 euroa. Tähän TR ei ole suostunut. Perintäkulujen määrä avoinna olevassa luottosopimuksessa (1921751) on 123 euroa. Rahoitusyhtiö on tarjoutunut hyvittämään 123 euroa sekä kahdesta uudesta maksusuunnitelmasta aiheutuneet kulut (2 x 50 euroa).

TR:n aikaisempien luottosopimusten perintäkulut ovat olleet seuraavat: Luottosopimus nro xxxxx (pois maksettu), perintäkuluja 29 euroa. Luottosopimus nro xxxxx (pois maksettu), perintäkuluja 41 euroa.

Luottotietolain 14 §:n mukaisesti lainaan liittyvät maksuhäiriöt saadaan ilmoittaa rekisterinpitäjälle ja tallettaa luottohäiriörekistereihin tietyin edellytyksin. Yhtiön järjestelmä ilmoittaa lainaehtojen mukaisesti maksuhäiriöt automaattisesti. Yhtiö poisti luottohäiriömerkinnän velallisen pyynnöstä 21.10.2015.

Ratkaisun perustelut Saatavien perinnästä annetun lain (perintälaki) 10 §:n (31/2013) mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Korvausvelvollisuus voi perustua sekä velkojan omista perintätoimista aiheutuviin kuluihin että kuluihin, joita velkojalle aiheutuu sen johdosta, että velkojan on suoritettava toimeksisaajalle korvausta perinnän suorittamisesta. Korvattavien kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt lain 4, 4 b, 4 c tai 7 §:n vastaisesti tai jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt 5 ja 5 a §:n mukaisia velvoitteita, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä.

Lain 10 a §:n (31/2013) mukaan kuluttajasaatavaa perittäessä velalliselta saa tässä momentissa mainituista perintätoimista vaatia seuraavat määrät:

1) kirjallisesta maksumuistutuksesta enintään 5 euroa;

2) 5 §:ssä tarkoitetusta maksuvaatimuksesta enintään: a) 14 euroa, jos saatavan pääoma on enintään 100 euroa; b) 24 euroa, jos saatavan pääoma on yli 100 euroa, mutta enintään 1 000 euroa; c) 50 euroa, jos saatavan pääoma on yli 1 000 euroa;

3) suoraan ulosottokelpoista saatavaa koskevasta 5 §:n mukaisesta maksuvaatimuksesta enintään 14 euroa;

4) puolet 2 tai 3 kohdassa mainitusta määrästä, jos kyse on samaa saatavaa koskevasta uudesta maksuvaatimuksesta;

5) 5 §:ssä tarkoitetusta maksuvaatimuksesta enintään 5 euroa, jos saatavaa perii perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain (517/1999) 1 §:n 3 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu perintätoiminnan harjoittaja;

[----]

Lainkohdan 3 momentin mukaan velalliselta saa vaatia todelliset perintäkulut, jos perinnästä on sen edellyttämän tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi aiheutunut muita kuin 1 momentissa mainittuja tai siinä säädetyt enimmäismäärät ylittäviä kuluja. Velalliselle on tällöin esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava kulujen määrän olevan muutoin sovellettavia enimmäismääriä suurempi. Enimmäismääriä ei kuitenkaan saa ylittää, jos perittävänä on suoraan ulosottokelpoinen saatava.

Lain 5 §:n (31/2013) mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on periessään kuluttajasaatavaa toisen lukuun tai sille yksinomaan perintätarkoituksessa siirrettyä kuluttajasaatavaa annettava tai lähetettävä velalliselle maksuvaatimus.

Lain esitöiden (HE 57/2012, 5 §:n yksityiskohtaiset perustelut) mukaan pykälän 1 momentti vastaa pääosin voimassa olevan pykälän 1 momentin johdantokappaletta. Sanamuotoa ehdotetaan kuitenkin täsmennettäväksi. Muutoksen tarkoituksena on selventää, että pykälää on noudatettava vain silloin, kun perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava perii kuluttajasaatavaa toisen lukuun tai toisen elinkeinonharjoittajan sille yksinomaan perintätarkoituksessa siirtämää kuluttajasaatavaa. [--] Pykälää ei sovelleta silloin, kun perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava perii velkojana omaa saatavaansa velalliselta. Myöskään nykyinen 5 § ei ole koskenut tällaista tilannetta. Pykälässä tarkoitettua maksuvaatimusta ei siis ole tarpeen käyttää esimerkiksi silloin, kun luottolaitos perii myöntämäänsä luottoa takaisin velalliselta tai kun asianajaja perii asianajotoimeksiannon suorittamiseen perustuvaa palkkiosaatavaansa asiakkaaltaan.

Lain esitöissä (HE 57/2012, 10 a §:n yksityiskohtaiset perustelut) todetaan nimenomaisesti, että velkojan periessä itse omaa saatavaansa velalliselta, velkojan lähettämistä kirjallisista maksukehotuksista ei saa periä kuluja lain 2–4 kohdan mukaisesti, vaan 1 kohdan mukaisesti.

Tässä tapauksessa rahoitusyhtiö ei ole perinyt saatavaa toisen lukuun eikä kyse ole myöskään sille perintätarkoituksessa siirretyn saatavan perinnästä, vaan rahoitusyhtiö perii velkojana omaa saatavaansa velalliselta. Saataviin ei siten sovelleta perintälain 5 §:n säännöstä maksuvaatimuksen esittämisestä eikä velkojan lähettämistä kirjallisista maksukehotuksista saa periä kuluja perintälain 10 a §:n 2–4 kohdan mukaisesti, vaan 1 kohdan mukaisesti.

Edellä esitetyn perusteella rahoitusyhtiön TR:lle lähettämistä maksukehotuksista ei saa periä kuluja enempää kuin 5 euroa. Kulujen enimmäismäärän ei vaikuta se, mitä nimitystä rahoitusyhtiö on maksukehotuksesta käyttänyt eikä myöskään se, mitä tietoja maksukehotukset ovat sisältäneet.

Lautakunta toteaa, että velalliselta saa perintälain 10 a §:n 3 momentin mukaan vaatia todelliset perintäkulut, jos perinnästä on sen edellyttämän tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi aiheutunut muita kuin 1 momentissa säädettyjä tai siinä säädetyt enimmäismäärät ylittäviä kuluja. Rahoitusyhtiö on perustellut kulujen määrää viittaamalla asiakkuudenhallinnasta ja tilinpäätöstietojen julkaisusta aiheutuviin ohjelmisto- ja järjestelmäkuluihin sekä henkilöstön määrään. Nämä ovat tavanomaisia liiketoiminnan kuluja eivätkä ne sinällään oikeuta vaatimaan velalliselta muita kuin perintälain 10 a §:n 1 momentissa mainittuja tai siinä säädetyt enimmäismäärät ylittäviä kuluja. Rahoitusyhtiö ei ole esittänyt mitään selvitystä siitä, että perintä olisi tässä tapauksessa edellyttänyt tavanomaista suurempaa työmäärää. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, ettei yhtiö ole esittänyt riittävää perustetta laskuttaa maksukehotuksista enempää kuin perintälain 10 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiset 5 euroa.

TR on vedonnut siihen, että uuden luoton tarjoaminen perinnän yhteydessä on myynninedistämistä, mikä on hyvän perintätavan vastaista. Perintälain 5 §:n mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perintälaissa ei ole säännöstä koskien sitä, onko uuden sopimuksen tarjoaminen hyvän perintätavan mukaista. Kuluttaja-asiamiehen linjauksessa "Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä" todetaan, että velalliselle ei saa perinnän yhteydessä tarjota uutta hyödykettä ostettavaksi tai uutta sopimusta tehtäväksi. Linjauksen mukaan tällaista menettelyä voidaan pitää velalliseen kohdistettuna epäasiallisena painostuskeinona, jossa käytetään hyväksi kuluttajan velallisasemaa ja jolla lisätään kuluttajan ylivelkaantumisriskiä. Rahoitusyhtiö on lähettänyt TR:lle ainakin 9.6.2014 ja 25.8.2014 kirjeet, joissa se tarjoaa uutta luottoa otsikolla "Vanha laina pois ja lisää käteistä pankkitilille". Selvitys ei kuitenkaan osoita, että luottoa olisi tarjottu maksukehotuksen lähettämisen yhteydessä tai perinnän yhteydessä muutoin. Näin ollen lautakunta katsoo jääneen selvittämättä, että rahoitusyhtiön perintä olisi ollut hyvän perintätavan vastaista sen perusteella, että yhtiö on tarjonnut TR:lle uutta luottoa.

Perintälain 15 §:n mukaan velkoja on velvollinen korvaamaan vahingon, joka velkojan tai perintää velkojan toimeksiannosta suorittaneen toimeksisaajan tämän lain vastaisesta tai muutoin virheellisestä menettelystä on aiheutunut sille, johon perintä on kohdistettu. TR ei ole yksilöinyt, mihin velkojan menettelyyn hänen vahingonkorvausvaatimuksensa perustuu eikä myöskään selvittänyt, mitä taloudellista vahinkoa hänelle on aiheutunut. Tämän vuoksi asiassa ei ole perusteita velkojan korvausvastuulle.

Edellä esitetyn perusteella lautakunta suosittaa, että rahoitusyhtiö hyvittää TR:lle kaikkien hänelle lähetettyjen maksukehotusten kulut siltä osin kuin maksukehotuksesta on vaadittu enemmän kuin 5 euroa. Lautakunta ei toimivaltansa puitteissa voi määrätä elinkeinonharjoittajaa oikaisemaan maksukehotuskuluja muiden asiakkaiden osalta.

Suositus Lautakunta suosittaa, että rahoitusyhtiö hyvittää TR:lle kunkin maksukehotuksen kulut siltä osin kuin maksukehotuksesta on vaadittu enemmän kuin 5 euroa.

Päätös oli yksimielinen.