Limiittiluotto. Koron ja viivästyskoron kohtuullisuus.

Vaatimukset NN vaatii, että laittomat korot hyvitetään.

NN toteaa, että 2 000 euron luotto kasvoi 4 680 euron suuruiseksi. Näin korkea korko on laiton. NN on joutunut ottamaan lisää vippejä maksuista suoriutuakseen ja katsoo, että tämä tulisi korvata. Hän on valmis maksamaan luoton takaisin kohtuullisella korolla.

Lainasto Oy:n vastaus Lainasto Oy kiistää vaatimukset. Luoton korko ja viivästyskorko ovat olleet kuluttajansuojalain ja korkolain mukaiset.

Luotto on erääntynyt kokonaisuudessaan maksettavaksi 4.2.2014. Luoton saldo oli tuolloin 2 833,09 euroa. Tälle summalle lasketaan tililuoton ehtojen mukaisesti 118,80 prosentin vuosikorkoa 180 vuorokauden ajan erääntymisestä lukien, minkä jälkeen korko muuttuu korkolain 4 §:n 1 momentin mukaiseksi viivästyskoroksi (tällä hetkellä 7,5 prosenttia). Luotonhakijan on luettava ja hyväksyttävä luottoehdot tililuottoa hakiessaan.

Lainasto Oy on myynyt saatavan Gothia Oy:lle, joka myös hoitaa saatavan perinnän.

Gothia Oy:n vastaus Gothia Oy kiistää vaatimukset.

Perinnän kohteena oleva velka on kulutusluotto, jonka määrä on ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä säädetyn rajan. Tästä seuraa, ettei kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a § rajoita luoton todellista vuosikorkoa. Luoton myöntäjä on Lainasto Oy, joka on siirtänyt saatavan Gothia Oy:lle. Koko luotto (2 000 euroa) on ollut kerralla nostettavissa. Luottosopimuksessa luotonsaaja on sitoutunut suorittamaan pääomalle 9,90 prosentin määräistä korkoa kuukaudessa eli 118,80 prosentin määräistä vuosikorkoa. Luottosopimus on irtisanottu ja velka erääntynyt kokonaan maksettavaksi 4.2.2014. Tämän jälkeen Gothia Oy on tehnyt maksusuunnitelman kuluttajan kanssa. Gothia Oy viittaa korkolain 4 §:n 1 ja 2 momenttiin ja toteaa, että asiassa on toimittu säännösten mukaisesti. Perintäkulujen määrä on 50 euroa ja se muodostuu maksusuunnitelman laatimisesta.

Ratkaisun perustelut

Luottoaikainen korko

Kuluttaja on sopinut Lainasto Oy:n kanssa 2 000 euron limiittiluotosta, jossa luotonsaajalla on oikeus nostaa luottoa limiitin puitteissa. Jokaisesta nostosta peritään nostoprovisiota 15 prosenttia kunkin nostettavan erän määrästä. Kuluttaja on nostanut luoton enimmäismäärän.

Luoton takaisinmaksusta todetaan lainaehdoissa seuraavasti: "Luotto erääntyy maksettavaksi keskimäärin 30 vuorokautta ensimmäisestä nostosta" ; "Luoton nostot ja nostoprovisiot ovat korottomia ensimmäiseen eräpäivään saakka"; "Luotonsaaja voi halutessaan hyödyntää osamaksuvaihtoehtoa, jossa kuukausierä on 20 % (kuitenkin minimissään 50 €) avoimen saldon määrästä riippuen, sisältäen luoton pääoman, nostoprovision ja koron takaisinmaksun. Kuukausierien takaisinmaksuvaihtoehdon kuukausikorko on 9,9 %. Avoin saldo sisältää nostetun luoton, nostoprovision ja kertyneen kuukausikoron."

Lautakunta toteaa, että luottoehtojen mukaan luotosta on sovittu maksettavaksi ensin maksettava 15 prosentin suuruinen nostoprovisio ja noin 30 päivän jälkeen 9,9 prosentin kuukausikorko, mikä vastaa 118,80 prosentin suuruista nimellistä vuosikorkoa. Lainalimiitti on sovittu 2 000 euroksi, mikä ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n korkokattoa koskevan säännöksen soveltamisalan rajan. Mainitun säännöksen mukaan alle 2 000 euron suuruisissa luotoissa luottosopimuksen mukainen todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä.

Korkokattosäännös ei sovellu NN:lle myönnettyyn täsmälleen 2 000 euron suuruiseen luottoon. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO:2015:60 mukaan kyseisellä pakottavalla säännöksellä on kuitenkin merkitystä arvioitaessa luottokoron kohtuuttomuutta mainitun euromäärän ylittävissä kuluttajaluotoissa. Mainitussa tapauksessa oli kyse oli vastaavasta 2 000 euron määräisestä limiittiluotosta, jonka nimelliskorko oli 118,80 prosenttia. Korkein oikeus totesi, että sovittu suuri luottokorko yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on kuluttajan kannalta kohtuuton. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisesti lautakunta katsoo, että tässä tapauksessa kuluttajalta peritty 118,80 prosentin luottokorko on kohtuuton.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaan jos sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot, ja jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen ja muut seikat.

Korkein oikeus totesi edellä mainitussa ratkaisussaan, että kuluttajansuojalain 4 luvun 1 ja 2 §:ää on tulkittava ja sovellettava kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin (93/13/ETY, sopimusehtodirektiivi) ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla. Sopimusehdon kohtuuttomuuden seuraukset määräytyvät sen mukaan, onko kysymys sopimusehtodirektiivin mukaan arvioitavasta sopimusehdosta. Sopimusehdon kohtuuttomuudesta seuraa ankarin tavoin sen mitättömyys eli sopimusehdon jättäminen huomiotta, kun kohtuuttomuusarviointi perustetaan sopimusehtodirektiiviin.

NN:n ja Lainasto Oy:n välillä on tehty kulutusluottosopimus, jonka ehdot Lainasto Oy on ennalta laatinut. Kyseiset sopimusehdot kuuluvat siten sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan. Luottokorko kuuluu direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksen olennaisiin ehtoihin, jonka kohtuuttomuus tulee arvioitavaksi direktiivin ja unionin tuomioistuimen edellyttämällä tavalla vain, jos sopimusehtoja ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

Kuluttajasuojalain 7 luvun 9 §:n 1 momentin kuluttajalle on hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä annettava pysyvällä tavalla "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomaketta käyttäen tiedot muun muassa luottokustannuksista. Lomakkeessa on annettava tiedot muun muassa luottosopimuksen kestosta, lainakorosta ja todellisesta vuosikorosta sekä kuluttajan maksettavaksi tulevasta kokonaismäärästä.

Tässä tapauksessa Lainasto Oy:n laatimissa luottoehdoissa luottokorko on esitetty epäselvästi ilmaisulla "kuukausierien osamaksuvaihtoehdon kuukausikorko on 9,9 %." Todellista vuosikorkoa ei ole mainittu lainkaan ja myös luottosopimuksen kesto jää sopimusehtojen perusteella epäselväksi. Luottoehdoissa ei ole kuluttajansuojalain edellyttämiä tietoja. Luottosopimusehtoja ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

Luottokorkoa koskevan ehdon kohtuuttomuus tulee siten arvioitavaksi sopimusehtodirektiivin ja unionin tuomioistuimen edellyttämällä tavalla. Ehdon kohtuuttomuudesta seuraa näin ollen sen mitättömyys eli ehdon jättäminen huomiotta. Tästä seuraa, että kuluttajalta ei voida periä luottoaikaista korkoa lainkaan.

Viivästyskorko

Korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.

Jos 1 momentin mukaan määräytyvä viivästyskorko on alempi kuin velalle eräpäivää edeltäneeltä ajalta maksettava korko, viivästyskorkoa on lainkohdan 2 momentin mukaan maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää. Jos velallisen sitoumus liittyy kulutusluottosopimukseen tai muuhun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun sopimukseen, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt.

Gothia Oy on vaatinut viivästyskorkoa 180 päivän ajalta 118,80 prosentin korkokannan mukaan ja tämän jälkeen lakisääteisen viivästyskoron mukaan. Gothia Oy:n esittämä vaatimus on siten tosiasiallisesti perustunut paitsi korkolain määräyksiin myös vakiosopimuksessa sovittuun ehtoon luottoajan korosta. Luottoaikaista korkoa koskeva ehto ei edellä todetusti sido kuluttajaa, vaan se on mitätön. Koska viivästyskoron laskemistapa on 180 vuorokauden ajalta velan erääntymisestä sidoksissa kuluttajaan nähden mitättömään luottoaikaista korkoa koskevaan sopimusehtoon, lautakunta katsoo, että tältä ajalta viivästyskorkoa ei tule maksettavaksi lainkaan. Tämän jälkeen viivästyskorko on korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen.

Lopputulos

NN:lle on edellä esitetyin perustein hyvitettävä luottokorko ja viivästyskorko kokonaisuudessaan 180 vuorokauden ajalta. Tämän jälkeiseltä ajalta viivästyskorko on hyvitettävä siltä osin kuin sitä on peritty korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista määrää enemmän. Asiakirjoista ilmenee, että NN on maksanut luottosopimukseen perustuvia suorituksia yksinomaan Gothia Oy:lle, joten lautakunta katsoo, että se on NN:ään nähden vastuussa hyvityksen antamisesta.

Suositus Lautakunta suosittaa, että Gothia Oy hyvittää NN:lle luottokoron kokonaisuudessaan. Lisäksi lautakunta suosittaa, että Gothia Oy hyvittää viivästyskoron kokonaisuudessaan 180 vuorokauden ajalta velan erääntymisestä ja sen jälkeen siltä osin kuin sitä on peritty korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista määrää enemmän.

Päätös oli yksimielinen.