Auton renkaidenvaihto ja pulttien kiristys

Asiaselostus

Kuluttaja vei lokakuussa 2023 vuonna 2020 käyttöönotetun Nissan Qashqai -auton korjaamolle renkaidenvaihtoon. Korjaamo vaihtoi renkaat. Korjaus maksoi yhteensä 70 euroa. Auton matkamittarin lukema oli tuolloin 36 123 kilometriä.

Lautakunnan ratkaisu
Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että korjaamo maksaa kuluttajalle 484 euroa.

Hakijan vaatimukset perusteluineen
Kuluttaja vaatii, että korjaamo maksaa hänelle 484 euroa.

Vaatimuksen määrä perustuu pyörän irtoamisen aiheuttaman vaurion korjauskustannuksille.

Pyörä oli jäänyt kiristämättä oikeaan momenttiin.

Kuluttaja säilyttää autonsa renkaita korjaamon rengashotellissa. Korjaamo tekee myös niiden vaihtotyön. Auton renkaat vaihdettiin 31.10.2023. Kauppareissulla 6.1.2024 vasen etupyörä irtosi kesken ajon täysin yllättäen. Irtoaminen aiheutti vauriota autolle. Kuluttaja on esittänyt, että korjaamo maksaisi puolet kustannuksista.

Kuluttaja on toimittanut kuluttajariitalautakunnalle selvityksenä toisen yrityksen 10.1.2024 päivätyn korjauskustannuslaskelman, jonka mukaan kuluttajan auton korityö tulee maksamaan 967,86 euroa.

Lisäksi kuluttaja on toimittanut kuluttajariitalautakunnalle toisen yrityksen 7.2.2024 päivätyn asiakirjan, jonka mukaan kuluttajan auton vasen etupyörä oli irronnut ajossa. Pyörän mutterit olivat löysällä, pyörineet irti, ja pyörä oli irronnut. Pyörän muttereiden jälkikiristyksen yhteydessä havaittiin, että myös oikean etupyörän mutterit olivat löysällä. Yhtiö kiristi ne oikeaan momenttiin, 112,6 newtonmetriin.

Elinkeinonharjoittajan vastaus perusteluineen
Korjaamo kiistää kuluttajan vaatimuksen.

Kuluttaja väittää, että renkaan vaihdon yhteydessä renkaan mutterit olisivat jääneet kiristämättä, mikä on virheellinen väittämä. Kuluttaja on ajanut renkaanvaihdon jälkeen 2 940 kilometriä, joka vastaa kolminkertaista matkaa Helsingistä Ivaloon. Löysät pyörän mutterit eivät kestä noin pitkää matkaa ilman kiristystä, kiristymättömyys olisi jo aikaisemmin tullut ilmi. Löysillä muttereilla ei autolla pääse edes sataa kilometriä. Tähän tietoon perustuen korjaamo on sitä mieltä, ettei se osallistu kustannuksiin.

Korjaamo ei todistetusti jättänyt renkaan muttereita löysälle.

Asiantuntija, joka on antanut lausunnon, on jäävi antamaan lausuntoja. Hän on toisen kolarikorjaamon työnjohtaja, joka on tehnyt korjauksen kustannusarvion, ja haluaa korjata auton.

Ratkaisun perustelut

Virheellisyyden arviointi
Palveluksessa on niin ikään virhe, jos toimeksisaaja on laiminlyönyt antaa tilaajalle tiedon sellaisesta palveluksen laatua koskevasta seikasta, josta hänen olisi pitänyt olla selvillä ja josta tilaaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon. (Kuluttajansuojalaki 8 luku 13 § 3 momentti)

Alumiinivanteita käytettäessä pyörien kiinnityspultit tulee kiristää noin 100 kilometrin ajon jälkeen.

Korjaamo ei ole edes väittänyt kertoneensa kuluttajalle, että se olisi kehottanut kiristämään auton pyörien kiinnityspultit 100 kilometrin ajon jälkeen. Tiedon saannin tarvetta korostaa sen merkitys kuluttajan turvallisuudelle. Näin ollen lautakunta katsoo, että korjaamo ei ole menetellyt ammattitaitoisesti ja huolellisesti kuluttajan auton renkaita vaihtaessaan.

Virheellisyyden seuraamukset
Kuluttajalla on oikeus korvaukseen palveluksen virheen aiheuttamasta vahingosta. (Kuluttajansuojalaki 8 luku 20 § 1 momentti)

Korjaamo on vedonnut siihen, että toinen yritys on jäävi antamaan lausunnon asiassa, koska se haluaa korjata virheen aiheuttaman vahingon. Kuluttajariitalautakunta toteaa, että koska toisella yrityksellä olisi oikeus korvaukseen tekemästään korjauksesta kuluttajalta joka tapauksessa, myös silloinkin, jos korjaamon palveluksessa ei todettaisi virhettä, lautakunta katsoo, ettei toiselle yritykselle koidu etua siitä, että korjaamon suorituksessa todetaan virhe. Näin ollen lautakunta ei pidä toista yritystä jäävinä asiassa.

Kuluttajan kuluttajariitalautakunnalle toimittaman toisen yrityksen 10.1.2024 päivätyn korjauskustannuslaskelman perusteella lautakunta pitää näytettynä, että kuluttajan auton korityö tulee maksamaan 967,86 euroa, joka määrä on kuluttajalle korjaamon virheestä aiheutunutta vahinkoa. Näin ollen lautakunta pitää kuluttajan 484 euron suuruista vaatimusta asianmukaisena.

Julkaistu 25.2.2025