Pankkitunnistamisen riskit kasvaneet

Kuluttajat ovat oppineet suojaamaan pankkikorttejaan, PIN-koodeja ja verkkopankkitunnuksia. Aina he eivät kuitenkaan ole riittävän huolellisia ja tunnukset päätyvät vieraiden tai lähipiiriin kuuluvan henkilön luvattomaan käyttöön. Vaikka tunnistamistapoja kehitetään ja parannetaan, väärinkäyttämisen riski on aina olemassa. Mikään turvallisuus järjestelmä ei ole aukoton eikä se voi sulkea pois huolimattomuuden mahdollisuutta.

Merkittävänä uutena lisäriskinä ovat pikaluotot, joita voidaan verkkopankkitunnusten avulla nostaa suuria summia ja siirtää väärinkäyttäjän tilille. Sen lisäksi, että kuluttaja voi menettää tilillään olevat varat ja luottosaldon määrän, hän voi joutua vastaamaan kokonaan uusista lainoista. Vahingot voivat olla useita kymmeniä tuhansia euroja. Jos myös kuluttajan pankkikortti PIN-koodeineen on väärinkäyttäjällä, tili voidaan päivittäistä nostorajaa muuttamalla tyhjentää nopeasti.

Jos pankkiasiakkaan huolimattomuus ei ole ollut törkeää vaan ns. tavanomaista, hänen vastuunsa rajautuu maksupalvelulain mukaan 50 euroon ja pankki vastaa lopusta. Jos kuluttaja on toiminut törkeän huolimattomasti, vahinko jää kokonaan hänen itsensä kannettavaksi eikä pankki vastaa siitä miltään osin.

Kuluttajariitalautakunta on kahdessa tuoreessa täysistuntoratkaisussaan ottanut kantaa siihen, onko kuluttaja toiminut törkeän huolimattomasti ja vastaako hän siten kaikesta vahingosta itse.

Ensimmäisessä ratkaisussa kuluttaja oli päästänyt ennestään tuntemattoman henkilön asuntoonsa. Henkilö oli viettänyt pidemmän aikaa asunnossa ja löytänyt kuluttajan pankkikortin ja sen PIN-koodin. Lisäksi henkilö oli päässyt kuluttajan verkkopankkiin joko kuluttajan verkkopankkitunnusten avulla tai kuluttajan jätettyä verkkopankki-istunnon auki. Henkilö oli kuluttajan verkkopankissa korottanut päivittäisen nostorajan kymmeneen tuhanteen euroon ja käynyt automaatilla tyhjentämässä koko kuluttajan tilin. Kuluttajan vahinko oli 9 500 euroa. Koska käytännössä pankkikortin PIN-koodia ei voi selvittää kokeilemalla eri vaihtoehtoja, lautakunta piti ilmeisenä, että kuluttaja oli säilyttänyt koodia asunnossaan siten, että se oli ollut helposti saatavilla ja liitettävissä korttiin. Tätä yhdistettynä siihen, että pankkikortin haltija oli antanut vieraan henkilön toimia vapaasti asunnossa, pidettiin maksupalvelulaissa tarkoitetulla tavalla törkeän huolimattomana menettelynä. Tämän vuoksi pankin ei tarvinnut palauttaa kuluttajalle menetettyjä varoja miltään osin.

Toisessa ratkaisussa kuluttaja oli päästänyt kaksi entuudestaan tuntematonta henkilöä asuntoonsa. Hän oli toisen vieraan nähden avannut verkkopankkinsa ja jättänyt tunnukset esille siten, että ne oli voitu kuvata hänen ollessaan toisessa huoneessa. Myöhemmin tuntemattomat henkilöt nostivat pankkitunnuksilla pankin korttiluoton ja käyttölainan sekä muiden palveluntarjoajien pikaluottoja. Tilille näin saadut varat 12 200 euroa siirrettiin edelleen kuluttajan pankkitunnuksia käyttäen kuluttajan tililtä pois. Lautakunta katsoi, että kuluttajan menettely poikkesi selvästi ja olennaisesti huolellisesta sekä osoitti piittaamatonta suhtautumista pankkitunnusten käyttöön liittyviin riskeihin. Kuluttaja oli ollut maksupalvelulain mukaisesti törkeän huolimaton, jonka vuoksi hän vastasi itse kaikista tilisiirroista. Vähemmistö katsoi, että pikaluottojen (yhteensä 7000 euroa) perustamisen osalta vahinko oli ollut kuluttajalle ennalta arvaamaton eikä hän vastannut niistä pankkiin nähden täysimääräisesti.

"Vastuunjako pankin ja kuluttajan välillä on kohtuuttoman jyrkkärajainen. Kuluttajan vastuu huolimattomuustilanteissa on pääsääntöisesti 50 euroa, mutta jos törkeän huolimattomuuden kynnys ylittyy, kuluttajan omalle vastuulle ei ole periaatteessa kattoa. Vastuujärjestelmä on myös kahden eri sovellettavan lain vuoksi sekava", toteaa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg.

Pankin ja kuluttajan välinen vastuunjako koskee vain niitä tilanteita, joissa väärinkäytös tapahtuu kuluttajan pankkitiliä tai muita pankin palveluja hyväksikäyttäen. Verkkopankkitunnusten väärinkäyttäjä voi kuitenkin nostaa varat ilman mitään kytköstä pankkiin tai kuluttajan pankkitiliin. Väärinkäyttäjä voi esimerkiksi perustaa pikaluoton ilman, että varat kulkevat kuluttajan pankkitilin kautta. Silloin pankki on asiassa ulkopuolinen eikä tilanteeseen sovelleta maksupalvelulakia vaan tunnistuslakia. Tunnistuslaissa ei taas ole vastaavaa kuluttajan vastuunrajoitusta (50 euroa) kuin on maksupalvelulaissa pankkiasiakkaille. Kuluttaja voikin joutua yksin vastaamaan pikaluottoyhtiölle luoton täydestä määrästä, vaikka hänen huolimattomuutensa ei olisi ollut törkeää. Kuluttajan riski vahingosta on siis tällöin huomattavasti suurempi kuin maksupalvelulain mukaisissa väärinkäytöstilanteissa. Maksupalvelulain ja tunnistuslain välinen ero on omiaan aiheuttamaan sekavuutta verkkopankkitunnusten väärinkäytöksistä aiheutuvassa vastuussa.